Ed Sheeranin Suomeen tulo muunsi Malmin lentoaseman kahden päivän festivaaliksi

28-vuotias Ed Sheeran on ehtinyt kerätä miljoonien ihmisten fanikannan yli 10-vuotisen uransa aikana, ja olikin erittäin odotettu artisti Suomen keikkalavoille. Ensimmäistä kertaa Suomessa soittanut Sheeran oli heti alkuun häkeltynyt konserttipaikasta, niimpä oletan, että yli kaksi vuotta kestäneen Divide-kiertueen aikana ei Sheeran ollut aikaisemmin soittanut lentokentällä.

Popin supertähden keikkapaikaksi valikoitui tähän erityiskonserttiin purku-uhan alla oleva Malmin lentoasema. 2,5 neliökilometrin alue oli konserttia varten katettu hyvin festivaalimaisesti. Pyörällä tulijoille oli varattu suuri alue pyöräparkiksi ja kolme sisäänkäyntiä varmisti lyhyet jonotusajat ja pääsy alueelle oli muutenkin erittäin selkeää. Alueella navigointi oli erittäin helppoa, sillä jokainen paikka oli merkattu logoin varustetuilla ilmapalloilla.

Kahden päivän 100,000 konserttivieraaseen oli varauduttu kahdella suurella rajatulla anniskelualueella, suurilla määrillä bajamajoja ja lähes koko alueen reunustavilla ruokakojuilla. Ensimmäisenä päivänä alue oli suhteellisen rauhallinen, sillä tiistain osuus yleisöstä olikin n.
46,000. Kävelymatka alueelle juna- ja bussiasemalta ei ollut pitkä ja matkan varrella oli Me-säätiön ja Fullsteamin kanssa yhdessä palkattuja nuoria tiennäyttäjiä osoittamassa suurella sinisellä vaahtomuovisormella suunta konserttialueelle. Malmin Lentokentän Ystävät olivat myös kulkualueen varrella ottamassa vastaan allekirjoituksia, että lentoasema säilyisi ilmailukäytössä.

Hieman ennen ensimmäisen esiintyjän alkua tuli valitettava ilmoitus ruotsalaisen Zara Larssonin esiintymisen peruuntumisesta, sillä tähti oli sairastunut. Larssonin sairastuminen muutti hieman illan aikatauluja, ja niimpä brittiläinen laulaja-lauluntekijä James Bay aloittikin yleisön lämmittelemisen vasta puoli tuntia myöhemmin alkuperäisestä aikataulusta.

20:45 yleisö räjähti nuoren punapäisen muusikon astuessa lavalle akustisen kitaransa kanssa. Ed Sheeran aloitti esityksen vuoden 2017 hitillä Castle On The Hill. Yhdeksän aikaan aurinkokin alkoi tihkusateen jälkeen pilkistämään taivaalta pehmeästi valaistaen koko lentokentän. Sheeran yritti saada yleisöä laulamaan Dive-kappaleen aikana, mutta kappale ei ollut aivan niin tunnettu Suomessa, joten suurin osa yleisöstä ei pysynyt biisin mukana.

Poptähti esitteli looper-pedaali-laitettaan samalla kun selosti, että kaikki musiikki mitä tällä keikalla kuullaan tulee täysin livenä. Mies näytti kuinka laite toimii samalla kertoen, että settilista ei ole lukkoon lyöty ja jokaisella keikalla se poikkeaa edellisestä jollain tavalla.

Ilma oli lämmin ja tunnelma rauhallinen. Ilta-aurinko valaisi kevyesti vielä aluetta, kun Sheeran lopetti soittamisen ja ihmiset alkoivat siirtymään pois alueelta. Valitettavasti encore oli vielä tulossa ja artistin ilmeestä näki pienen surun pilkahduksen, kun suositun Shape Of You -hitin aikana ihmisiä valui pois alueelta tiuhaan tahtiin. Vaikka meidän seurue jäikin ihan loppuun asti kuuntelemaan ja katsomaan esitystä, niin alueelta poistuminen oli erittäin mieluisaa ja selkeää ilman festarimaisia ruuhkia ja tönimistä.

HSL oli huomioinut myös tiistain ja keskiviikon aikana tapahtuvan konsertin pidentämällä julkisen liikenteen kulkua jopa kahdella tunnilla.

Voit lukea lisää Malmin Lentoaseman Ystävät RY:stä ja heidän tavoitteesta säilyttää Malmin lentoasema ilmailukäytössä täältä.

Katso täältä kuvagalleria keikalta.

Kuvat: Adi Dobrin