Esittelyssä: 2000-luvun alun rock-henkeä huokuva Henri Flame

Henri Flame yhtyeineen julkaisi uuden singlen 29.5., joka kantaa nimeä Falling (kuuntele tästä). Kappale kertoo Flamen mukaan nykyajan paineiden alla elämisestä ja siitä, kuinka omista unelmistaan pitäisi pitää kiinni. Yhtyeensä kanssa Flame on julkaissut ennemmin jo kaksi singleä, debyyttinä ilmestyneen What I Told You:n sekä myöhemmin ilmestyneen Heavenly Sky:n. Uusimman biisitulokkaan video julkaistaan 12. kesäkuuta musiikkivideona.

Ehkä nimenä vielä tuntematon Henri Flame on koonnut ympärilleen hyvin nimekkään ja
mainiosti yhteistyötä tekevän tukiverkon. Uusimman Falling-singlen tuotannossa mukana on ollut mm. Jari Latomaa (Yö, Uniklubi) sekä Svente Försback (Rammstein, Sunrise Avenue, 69 Eyes). Henri Flame kertookin, että tämän porukan kanssa on ollut helppo tehdä töitä: ”Välillä ajatukset ideoista ovat jopa pelottavan samanlaisia”. Tämä jos mikä helpotti Flamen mielestä valintaa siitä, kenen kanssa kolmattakin singleä ruvettaisiin tekemään.

12-vuotiaana musiikin pariin lyöttäytynyt Flame on vuosien saatossa löytänyt selkeästi
sopivan – itselleen hyvällä tavalla – tavan soittaa ja esiintyä. Vahvojen ja ytimekkäiden lyriikoiden
lisänä Flamen bändi henkii 2000-luvun alun rock-henkeä, mutta silti soitto kuulostaa freesiltä.

Mitään fläsäreitä ei tule, mutta silti kappale kietoo itsessään ajatukset johonkin samaistuttavan
tuttuun elämänvaiheeseen omassa nuoruudessa. Tähän kappaleeseen on helppo päästä
kiinni nyt kolmekymppisenäkin, ja uppoutua lyriikoiden maailmaan aivan kuin olisin taas 12-vuotias.

Falling kappaleen myötä on helppo allekirjoittaa Flamen ajatus siitä, miten ”elämä on elettävä
nyt ja unelmiaan kohti pitää mennä.” Kappaleella ei tulla rehentelemään tai pyytelemään
anteeksi, vaan sillä tullaan näyttämään keitä Henri Flamessa oikein on, ja mihin kaikkeen he
pystyvät. Realismia sekä saavutettavia unelmia tiiviissä paketissa. Ja hitsi vie, hyvältähän
tämä tällainen kuulostaa. Jäämme innolla odottamaan Henri Flamen jatkoa, ja mihin kaikkialle bändi pääseekään. Heidän unelmansa on olla seuraava suuri pop/rock-bändi ja elää täysin pelkällä musiikilla – pidetään siis tämä nimi mielessä ja pinnalla.

Henri Flamen tuotantoon voit tutustua mm. alta nähtävän videon kautta.

Seuraa yhtyeen tulevaa taivalta myös Instagramissa sekä Facebookissa.

Kuvat: Jari Latomaa