Haastattelussa energiahoitaja Nina Tuomola

Reiki, yksi energiahoitomuodoista, on monelle vieras asia. Mistä tässä hoidossa on oikein kyse ja onko sen teholle mitään tieteellisiä todisteita?  

“Rahat siinä hukkaan menevät ja plaseboa se kaikki vain on!” tai “Ei siinä, jos se plasebo toimii ja saa jonkun onnelliseksi. Voi rahansa huonomminkin käyttää…” Tällaisia mietteitä kuulee usein, kun puhutaan vaihtoehtoisista hoitomuodoista. 

Halusin tuoda tätä maailmaa enemmän esille, joten haastattelin energiahoitajaa, jonka vastaanotolla olen käynyt kahdesti. Kumpikin hoitokerta oli mieleenpainuva ja voimakas kokemus.

Ensimmäisellä kerralla tuntui, kuin olisin maannut kylmässä virrassa, ja näin värejä. Toisella kerralla kävin lähellä paniikkikohtausta, koska tunsin niin voimakkaasti lämmön säteilevän hoitajan käsistä, jotka eivät edes koskettaneet minua. Hoidon jälkeen oli kuin olisin juuri tullut saunasta: rento ja hyvä olo.

Vaikka tämä ei kuulemma ole uskon asia, itse uskon hoidon tehoon vasta omien kokemusteni kautta. Sen ei kuitenkaan tarvitse vakuuttaa ketään muuta, kuin minut. Olkoon energiahoito jokaiselle jotakin.

Kerrotko mitä energiahoito on, mistä se on lähtöisin, kuka keksi sen jne. ja miksi sillä on joidenkin ihmisten korvissa negatiivinen kaiku? 

– Energiahoitaminen on todella laaja käsite, mutta yksinkertaistettuna sillä tarkoitetaan menetelmää, jossa hoidettavan kehon energiakenttää tasapainotetaan ja energiatukkeumia poistetaan. Täten kehon omat paranemisprosessin mekanismit saadaan aktivoitua. Reikihoito, mitä itse teen, on japanilaisen Mikao Usuin kehittämä luonnollisen parantamisen menetelmä. Siinä hoitaja toimii kanavana, välittäen käsiensä kautta universaalia elämänenergiaa.

Ehkäpä tuo mainitsemasi negatiivinen kaiku joissain ihmisissä johtuu lähinnä yleisistä uskomuksista ja niiden pohjalta tehdyistä päätelmistä sekä tiedon puutteesta.

Mikä sai sinut ryhtymään energiahoitajaksi?

– Periaatteessa kaikki elämässäni oli hyvin, mutta jostain syvältä sisimmästäni alkoi kummuta yhä voimakkaampi tyytymättömyys sitä kohtaan, mitä tein. Työ alkoi tuntua merkityksettömältä ja päätin irtisanoa itseni, sekä ottaa aikalisän selvittääkseni tuntemuksiani. Käytyäni läpi arvomaailmaani ja sitä mitä elämältäni haluan, löysin itseni Reiki-kurssilta. Yhtäkkiä kaikki palaset tuntuivat loksahtavan kohdalleen, perustin toiminimen ja aloin tekemään energiahoitoja. Tässä työssä voin toteuttaa monipuolisesti omia vahvuuksiani ja mikä parasta, auttaa ihmisiä voimaan kokonaisvaltaisesti paremmin.

Kenelle suosittelet energiahoitoja? 

– Ihan kaikille. Energiahoitoja voi käyttää ennaltaehkäisynä, vahvistamaan vastustuskykyä, tasapainottamaan oloa, väsymykseen, stressinhallintaan sekä kivunlievitykseen, joitakin mainitakseni.

Täytyykö energiahoitoon menijän uskoa hoitoon? Tai ylipäätään johonkin?

– Ei ole merkitystä uskooko hoitoon vai ei, se toimii silti. Kyse ei ole mistään uskonnosta.

Onko se hyväuskoisten huijaamista?

– Ei ole. Energiahoitaminen on luonnollinen ja ikivanha hoitomuoto.

Miten kvanttifysiikka liittyy tähän?

– Ihmisenä olemiseen liittyy vahvasti tarve todistaa asioita tieteellisesti sekä järkeenkäyvästi ja kvanttifysiikka pystyy vastaamaan tähän. Sen mukaan olemme osa laajaa näkymätöntä energiakenttää, joka sisältää kaikki mahdolliset todellisuudet, ja joka vastaa ajatuksiimme ja tunteisiimme.

Kaikki on energiaa!

Miksi luulet, että toiset pitävät tämän tyyppisiä hoitoja huuhaana, tai puoskarointina?

– Kuten vastasin jo tuossa ensimmäisessäkin kysymyksessä, ajattelen sen johtuvan lähinnä tiedon puutteesta. Olisi hyvä olla ensin omakohtainen kokemus asiasta, ennen kuin lähtee tuomitsemaan. Toisaalta aihe voi myös mennä yli ymmärryksen ja siten uhata omaa turvallista maailmankatsomusta.

Onko hoidolla haittavaikutuksia?

– Reikihoito ei voi millään tavalla vahingoittaa tai aiheuttaa haittaa, vaan se on hyvin lempeä ja turvallinen hoitomuoto.

Miltä se tuntuu sinusta henkisesti ja fyysisesti, kun välität niin kutsuttua universaalia energiaa? Huomaako sen?

– Kyllä huomaa ja se on vain voimistunut ajan myötä. Sitä on vaikea kuvailla, mutta siinä vaipuu jonkinlaiseen meditatiiviseen rentouden tilaan. Tuntemukset vaihtelevat hyvinkin paljon, on mm. kuumuutta, kylmyyttä, pistelyä, muljahtelua ja kihelmöintiä.

Voiko kuka tahansa oppia välittämään energiaa?

– Kyllä, meillä jokaisella on tuo kyky.

Kerro joku fakta liittyen energiahoitoihin?

– Mm. Hollannissa, Britanniassa ja Yhdysvalloissa Reiki on jo osa julkista terveydenhuoltoa.

Mistä yrityksesi nimi?

– LoveLight energiahoidot tuli jostain alitajuntani syövereistä, kuin kaupan hyllyltä. Jälkeenpäin olenkin ajatellut, että sehän on ihan täydellinen nimi.

Mistä tunnistaa asiallisen hoitajan?

– Hyvä hoitaja pitää huolta itsestään ja on täten mahdollisimman puhdas kanava energian välittämiseen. Kannattaa luottaa omaan intuitioonsa hoitajaa valitessaan.

Mikä on sopiva hintataso?

– Se on varmasti jokaiselle erilainen, mutta mitä keskimäärin maksaisit jostain hyvinvointiisi liittyvästä palvelusta.

Mikä saa sinun sydämesi sykkimään?

– Musiikki, tanssi, luovuus ja rakkaus. Rakkaus on kaikki!

Voit tutustua lisää Nina Tuomolan palveluihin täältä.

Täältä löydät tietoa reiki-tutkimuksesta.