Hardcore Superstar herätti väsyneimmänkin sielun Helsingin The Circuksessa

Ruotsalainen vuonna 1997 perustettu hardrock-yhtye Hardcore Superstar saapui jälleen Suomeen faniensa iloksi syyskuun viimeisenä viikonloppuna. Yhtye heitti vierailullaan peräti kolme keikkaa. The Circuksen keikka oli göteborgilaisyhtyeelle tunnusomainen ja kompakti show.

Bändi on aina kuulunut suosikkeihini energisyytensä ja loistavan kokoonpanonsa vuoksi. Ammattilaisia on ilo seurata. Tällä kertaa lämmittelemässä nähtiin niin ikään ruotsalainen yhtye Smash Into Peaces, joka oli minulle uusi tuttavuus ja positiivinen yllätys. Sisälläni vielä hiljaa kytevä emo-lapsi pääsikin tunteilemaan monen vuoden jälkeen. Huomioni kiinnittyi erityisesti yhtyeen tapaan aloittaa kappaleet rajulla tykityksellä, mikä kuitenkin tasoittui loppua kohden melkeinpä tylsäksi. Silti on todettava, että rähmät lähtivät silmistä ja vauhdilla. Voin varmasti puhua kaikkien puolesta siitä, että lämppärin työ tuli hyvin hoidetuksi.

Kauan ei tarvinnut odotella, kun mahtipontisen synkkä urkumusiikki täytti tilan ja koko paikka pimeni kuin suurempikin ihme olisi odotettavissa. Lava loisti myrkynvihreänä ja suuret ristit kimaltelivat sen molemmin puolin. Savukoneet suhauttivat ilmaan hautausmaatunnelmaa uudelle You Can’t Kill My Rock’n’Roll -albumille uskollisina.

Show tärähtikin käyntiin kappaleella AD/HD, joka on yksi uuden albumin sinkuista. Tässä vaiheessa huomasi, että osa uusista kappaleista ei ollut uponnut vielä kovin syvälle ihmisten mieliin. Seuraavaksi soitettiin uusi, itseäni enemmän miellyttävä Electric Rider. Kappale kuulostaa enemmän vanhalta tuotannolta, joka on lähempänä sydäntäni. Hyvä fiilis levisi selkeästi muihinkin, eli en sitten ollutkaan yksin tämän tunteeni kanssa.

Onnekseni settilistaan oli sekoitettu hyvä yhdistelmä uutta ja vanhaa, niinpä mielenkiinto keikkaa kohtaan säilyi koko konsertin ajan. Vaikka uuteen albumiin menee usein hetki päästä sisälle, ei levy iske minuun kuten aiemmat. Jotakin on tapahtunut biisien tunnepuolella. Ne eivät saa aikaan syviä tunnelatauksia, joita olin jo ehtinyt kaivata. Sen sijaan energiaa ja asennetta ei albumilta puutu.

Keikan puolivälissä solisti Jocke Berg piti koskettavan välispiikin ja kiitti Helsinkiä menneistä vuosista, joina he ovat saaneet esiintyä rakkaalle yleisölleen. Kauniiden sanojen jälkeen ihmisten hurmos sai lisäboostia Jocken omistaessa Helsingille yhden hienoimmista kappaleista: Someone Special. Tässä vaiheessa herkistyin itsekin. Vaan tunteilulle ei jäänyt sijaa Jägermeister-kärryn rullatessa lavalle Last Call For Alcohol -kappaleen jysäyttäessä selkeästi alkavat bileet käyntiin. Tätä voinee jo kutsua traditioksi Hardcore Superstar:n keikoilla. Innokkaimmat fanit pääsivät lavalle bailaamaan ja huikkaamaan jekut.

Lavan tyhjennyttyä onnellisista faneista kuultiin settilistan viimeinen kappale, levyn nimikkobiisi You Can’t Kill My Rock’n’Roll. Se sai aikaan tietynlaista uhmakkuutta yleisössä, joka tietoisena keikan loppumetreistä otti jokaisen soinnun intohimoisesti vastaan. ”Thank you Helsinki”! Miehet poistuivat suhteellisen nopeasti lavalta vain palatakseen hetken päästä takaisin ”We want more” -huutojen kannustamana.

Hardcore Superstar tyydytti faniensa tarpeet soittamalla vielä kuusi kappaletta! Kolmanneksi viimeinen biisi Moonshine taisi olla keikan odotetuin. Yhteishenki nousi kattoon ja tämän jälkeen olin itsekin viimeistään tyytyväinen. Katosta leijaileva punainen konfettisade viimeisteli keikan ja kaijuttimista huusi kovaa Queenin We Are The Champions, jonka aikana yhtye teki rokkibändeille perinteisen yhteiskumarruksen ja hävisi vihellysten saattelemana backstagelle. Kuulemieni tietojen mukaan bändin on saattanut bongata vielä kotimaisesta rokkibaari The Riffistä jatkoilta.

Katso kattava kuvagalleria keikalta täältä.

Teksti: Tuuli Mansukoski

Kuvat: Antti Johansson