Jenkkiräppijumalat toivat mylläkän Helsingin Jäähalliin

Kulunut viikko lähti erittäin mielenkiintoisesti käyntiin omalta osaltani, kun löysin itseni tepastelemasta erittäin jännittyneenä kohti Helsingin Jäähallia. Eräs toimittajistamme oli sairastunut ja minun oli hypättävä kirjurin kenkiin, sillä Gods Of Rap oli kaupungissa. Helsingin Jäähallin jono ulottui kilometrien päähän, kun kävin selvittelemässä mistä oikein saisin toimittajan lippuni. Pienen sekaannuksen jälkeen minut ohjattiin loppujen lopuksi muiden jonottajien sekaan VIP-jonon sijasta. Mennessäni monien kymmenien metrien jonon jatkeeksi tuskastelin, että saattaisi hetki jos toinen vierähtää ennenkuin pääsisin sisään, ja De La Soul ehtisi lavalle ennenkuin löytäisin edes paikkani.

Jonottaessani eri ikäisten fanien joukossa tunsin ilmapiirissä suurta yhteenkuuluvuuden henkeä. Tunne oli merkittävä, sillä olin menossa elämäni ensimmäistä kertaa keikalle yksin, eikä kaikki illan legendat olleet minulle entuudestaan tuttuja. Kuvittelin tuntevani itseni ulkopuoliseksi ja erakoksi, sillä tälle keikallehan oli tulossa varmasti vain ne suurimmat fanit, jotka ovat seuranneet kyseisiä historiallisia hahmoja yli kolmenkymmenen vuoden takaa. Samalla jonottaessani yritin kuumeisesti sivistää itseäni ennen keikkaa Spotifyn ja Googlen avulla.

Jonotukset ja turvatarkastukset etenivät ripeämmin kuin osasin odottaa ja pian olinkin jo hallin sisällä. Musiikki pauhasi ja käytävät olivat tupaten täynnä innostuneita ihmisiä juomineen ja ruokineen. Ovimiehen hyvän ja tarkan opastuksen avulla löysin viimein istumapaikkani.

Kerkesin paikalle kymmeneksi minuutiksi kuuntelemaan illan ensimmäistä pääesintyjää, yhdysvaltalaista De La Soul -nimeä kantavaa Grammy-palkittua hip hop-yhtyettä. Tässä kohtaa yleisö vielä ujosteli artistin esiintyessä. De La Soulin jätkät eivät kuitenkaan lannistuneet, vaan tarttuivat härkää sarvista aistiessaan yleisön jännittyneen tunnelman. Jähmeää ihmisjoukkoa lämmiteltiin pyytäen tekemään erilaisia käsiliikkeitä, nousemaan ylös penkeistään sekä huutamaan kappaleiden aikana. De La Soulin setin loppua kohden ihmiset rentoutuivat, kun pääsivät myös kommunikoimaan muusikoiden kanssa vastailemalla erilaisiin lavalta esitettyihin kysymyksiin. Äänentoistossa oli tosin parantamisen varaa De La Soulin aikana. Istuessani takana alakatsomossa yllätyin kuinka hiljaisella äänentoisto oli setin aikana ja koin sen myös hiukan vaikuttavan siihen, miten takarivissä keikkaan reagoitiin – tai lähinnä jätettiin reagoimatta.

Illan isännän paikkaa pitänyt DJ Premier lämmitteli tulisella energiallaan yleisöä ennen jokaista illan artistia. Mies oli todella mukaansatempaava, eikä mies ujostellut tai himmaillut äänenkäyttöään. DJ Premier soitti yleisölle monia klassikkokappaleita artisteilta, joille hän oli itse tuottanut musiikkia sekä monien menehtyneiden legendojen hittejä samalla heidän muistoaan kunnioittaen. Olisin toivonut hänen kohdallaan parempaa valaistusta, koska häntä hädin tuskin erotti lavan kulmasta.

DJ Premierien aikana moni oli siirtynyt hallin puolelta käytäville ja vessoihin, jolloin Public Enemyn viimein noustessa lavalle oli halli hieman hiljentynyt edellisestä setistä. Yhtye astui kuitenkin lavalle raikuvalla äänentoistollaan ja sinä hetkenä totisesti toivoin omistavani korvatulpat. Tämän jälkeen halli alkoi täyttyä hyvin monipuolisesta porukasta ja populaa tulvi tasaisesti takaisin sisään. Yhtyeen heittäessä riimejä kappaleistaan oli yli puolet hallista mukana laulamassa. Public Enemy otti hetken aikaa keikan yhteydessä myös nostaakseen ja kiittääkseen jokaista tiimiläistä, joka oli keikan järjestämisen takana.

Public Enemyn oma DJ Lord jäi vielä lavalle sytyttäen paikat tuleen. Hän innostutti yleisöä nopeilla käsillään sekä energiallaan. Ihmiset jaksoivat hyvin mukana loppuun asti tanssien, laulaen ja nostaen puhelimiaan taskulamput syttyen vaikka illan viimeinen akti, Wu-Tang Clan, olikin myöhässä.

Vuoden 1983 Shaolin and Wu Tang -elokuvasta nimensä aikoinaan napannut yhdysvaltalainen hiphopin pioneeri Wu-Tang Clan räjäytti Helsingin Jäähallin viimeistään Bring The Ruckus -kappaleella. Kaikille tuli selväksi ketä halliin oltiin tultu katsomaan. Kiinnitin silmäni visuaaliseen lavaedustukseen sen kaikkine kuvineen, väreineen ja valoineen, ja kokonaisuus olikin erityisen näyttävä. Jokaisen kappaleen aikana lavan screeneillä pyöri erilaisia videoita (mm. edellämainitusta elokuvastakin) ja kuvia taustalla. Olin todella vaikuttunut kuinka rautaisia ammattilaisia Wu-Tangin miehet artisteina olivat. Lavalta välittyi selkeästi yhtyeen yhteishenki sekä vuosien saatossa luotu side.

Fanit osasivat melkein jokaisen kappaleen sanat ulkoa ja yleisö oli mukana päätä nykien, lantioita heiluen ja käsiä heiluttaen. Yleisöstä nostettiin myös kolme onnekasta fania lavalle jammailemaan yhtyeen kanssa.

Huikea keikkakokemukseni jenkkiräppijumalien kanssa loppui lopulta siihen, että ensimmäistä kertaa elämäni aikana lavalle kutsuttiin esiintymään kaikki illan esiintyjät samanaikaisesti lavalle. Se oli odottamattomin hetki ikinä, kun koko halli fiilisteli ihan täysillä mukana kasvot lumoutuneina sekä inspiroituneina. Jokainen esiintyjistä antoi viimeisiin hetkiin ihan kaikkensa räpätessään sekä tsempaten toinen toistaan. Oli ihana nähdä kuinka heillä oli hauskaa ja nautinnollista jakaa lava yhdessä sekä rohkaisten toisiaan. Siinä korostui hyvin vahvasti kuinka miehet, ja ylipäätänsä muusikot tukevat toisiaan, sekä iloitsevat toistensa saavutuksista. Näillä eväillähän Leijonatkin voittivat koutsin mukaan maailmanmestaruuden ja samoin aatoksin me voimme jatkaa seuraavaan viikkoon. Tukekaa toinen toisianne!

Katso kattava kuvagalleria keikalta täältä.

Kuvat: Antti Johansson