Maluma toi Hartwall Arenalle Kolumbian lämpöä ja mahtavan latinopop-show’n

Pasilan juna-asema täyttyi ilta seitsemästä eteenpäin eri kansan- ja ikäryhmistä olevia ihmisiä leveät hymyt kasvoillaan marssien kaikki samaan suuntaan. 26-vuotias kolumbialainen naisten sankari, Maluma esiintyi keskiviikkoiltana 19. helmikuuta noin puolentoista tunnin ajan ihka ensimmäistä kertaa Suomessa, Hartwall Arenalla. Hän on ollut viime vuoden toukokuun alusta lähtien maailmanlaajuisella 11:11 World Tour -konserttikiertueella. Useimmissa Euroopan maissa sekä eri puolilla maailmaa konsertit ovat loppuunmyytyjä.

Maluma, eli Juan Luis Londoño Arias, on yksi menestynein, seuratuin ja kuunnelluin latinoartisti tällä hetkellä. Tanssimme areenalla hänen läpimurtoa tehneen albumin Pretty Boy, Dirty Boy:n tahtiin mm. kappaleella Borro Cassette. F.A.M.E. -albumilta taas kuultiin esimerkiksi kappaleet Corazón ja Felices los 4. Uusimman 11:11 -albumin hiteistä soitettiin Hartwall Arenalla mm. 11 PM, HP, Dispuesto, No Puedo Olvidarte ja Extranándote. Illan tähti esitti myös useita hittisinglejään sekä yhteistyön merkeissä luotuja kappaleita latinalaisten megastarojen, kuten J Balvin, Shakira ja Nicky Jam, kanssa.

Ennen Maluman saapumista lavalle yleisö pääsi lämmittelemään puolisen tuntia Dj:n oman kokoelmansa tahtiin ja samalla hakea baarista juotavaa. Verhot laskeutuivat ja lavan taustascreeniltä lähti pyörimään visuaalinen intro-video. Lavan valtasi iso livebändi. Areenassa pauhasi musiikki kitarasooloineen ja pyrot ja savukoneet paukahtelivat Maluman tepastellessa rehvakkaasti lavalle taustatanssijoidensa saattelemana, yllään kokovartalohaalari ja silmillään trendikkäät kotimaiset Nopeet-lasit.

Jokaisen kappaleen aikana yleisö lähti hyvin innokkaasti mukaan, eikä se kauheasti mitään vaatinut. Yleisö lauloi täyttä kurkkua artistin kappaleita ja yllättävän moni osasikin laulaa espanjankielisiä kappaleita. Maluma näytti olevan hyvin ylpeä asiasta. Sinä hetkenä kun hän oli astunut lavalle hän oli jo voittanut areenan kaikkien naisten sydämet puoleensa, siitä ei ollut epäilystäkään. Supertähti väläytteli isoa timanttista pepsodent white -hymyään ja loi muutamia kertoja yhteyden yleisöön puhuen seksikkäällä, matalalla äänellään kysellen onko yleisössä sinkkuja naisia ja vihjaillen hänen itsensä olevan myöskin sinkku. Yksi onnekas fanityttö pääsi jopa eturivistä lavalle halaamaan sekä puhumaan hieman espanjaa Maluman kanssa. Artisti otti hänet vastaan avoimin ja lämpimin tunnelmin isoon halaukseen.

Latinotähti toi totisesti Suomeen mukanaan latinalaispippalot. Hänen kanssaan lavalla oli kaksitoista naispuolista taustatanssijaa, jotka koko konsertin ajan pyörivät pitkin lavaa todella niukoissa vaatteissa. Neljästä asunvaihdosta huolimatta ainoa “paljastava” asukokonaisuus mikä herralla itsellä oli päällään oli kaksi hihatonta paitaa, josta näimme hänen käsivarsiaan peittoavat tatuoinnit. Hänen dynamiikkansa tanssijoiden kanssa itse asiassa sai välillä minut ahdistuneeksi ja nostamaan vähän kulmiani. Olen nähnyt muutamia latinoartistien esiintymisiä naistanssijoiden kanssa, mutta Maluman konsertista jäi kuitenkin sellainen olo, että naiset olivat todella esineellistettyjä. Koen, että itse artistin lavaesiintyminen oli hiukan laiskaa ja jäi ääni- ja valotuotannon sekä kaksitoistahenkisen tanssijaryhmän varjoon. En tiedä oliko se tarkoituskin?

Hänen n. 80 hengen tiimi sekä 8 rekallisen tuotannon työ jätti vaikuttavat jäljet yleisön sydämiin. Laservalot, taustascreenin intro ja outro, neon-värit (valot, esiintyjien vaatteet sekä fanituotteet), savukoneet, pyrot ja konfettisade. Jokainen kohta oli mietitty, jotta yleisö saisi kunnon elämyksellisen kokemuksen konsertista.

Maluma sytyttää varmasti paikat tuleen myös tulevilla maailmankiertueen keikoille, eikä yksikään yleisössä jää istumaan paikoilleen.

Täältä löydät kattavan kuvagallerian keikalta!

Kuvat: Nelly Tatti