“Nyt tää on festari.” – Mitäs Mitäs Mitäs -festivaalin kattauksesta ei puuttunut kunnianhimoa

3.-4.8.2018 Urjalassa järjestettiin Mitäs Mitäs Mitäs -festarit jo neljättä kertaa. Ensikertalaisen leuka loksahti aika reippaasti, kun kimppakyydin kuljettaja seurasi laudanpätkistä rakennettuja opasteita ja kurvasi lopulta pikkuruisen metsätien päässä festarialueen parkkipaikalle. Nuutajärven kylään keskelle maalaismaisemaa oli kasattu täysimittainen festarialue punavalkoisine sirkustelttoineen ja valaistuine lavoineen. Seurueen konkarit olivat lähes yhtä vaikuttuneita. ”Viime vuonna tää oli vielä tapahtuma. Nyt tää on festari,” summasi yksi.

Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestetty Mitäs Mitäs Mitäs -festivaali täytti tänä kesänä neljä vuotta, mutta venyi nyt ensimmäistä kertaa kaksipäiväiseksi. Kattaus oli sen mukainen: performansseja, työpajoja, lyhytelokuvia, installaatioita, improa, moottorisahataidetta. Ja sitten on se musiikki. On oikeastaan vähän käsittämätöntä, miten kunnianhimoinen kavalkadi kotimaisia ja ulkomaisia vaihtoehtomusiikin tekijöitä ja taiteilijoita Mitäksille oli saatu tuotua. Vaikka nyt päälavan perjantain kokonaisvaltaisen hieno esitys, jonka muodostivat spoken word – taiteilija Beibi P:n vinksahtaneet tekstit, Muovibabylonin soittama savuinen jazz sekä kuvataiteilija Emma Ainalan öljyvärimaalauksien ja kankaiden visuaalisuus. Tai norjalainen Beddari, joka soittaa jotain folkpunkin, polkan ja bluesin alueella liikkuvaa ja laulaa Pohjois-Norjan murretta. Vannon, että näin jonkun raahustavan leirintäaluetta kohti, kääntyvän ensimmäisten tahtien kohdalla äkisti ympäri ja lähtevän juosten takaisin kohti päälavaa ja ”Norjan Gogol Bordelloa”.

Kuva: Juha Kurri

 

Lounge-lavalla yleisön perjantaifiilistä nostattivat tehokkaasti ensin Kaveri Specialin letkeät rytmit ja sitten Mikä-Mikän funkiin ja rockiin taittuva hiphop. Ja mikäs siinä tosiaan oli ollessa, pimenevässä illassa, hyvin varustellusta Bar Paalista ostettu juoma kourassa, itsevarmasta ja energisestä soitannasta nautiskellessa. Mitästen lauantain käynnisti Rotsi & Jyrän Päiväkaljaklubi, jonka läpille kuulin useammankin festariporukan hihittelevän vielä yön puolellakin. Varhaisillassa Lounge-lavalla esiintyi indiefolk- yhtye MeriTuuli, jonka musiikki on ihanaa, lämpöistä ja leikkisää. Hauska kontrasti päälavan
hetkeä aikaisemmin räjäyttäneelle Hertsi Putos Kyydistä -punk-yhtyeelle, jonka solisti Jari Kinnari vastasi keikan jälkeisiin kiitoksiin erittäin punk-uskottavasti: ”Oikeastaan mulle on ihan vitun sama, mitä te tykkäsitte.”

Päälavan lauantai-illassa vetosivat Kaita Isari Seppälän harvinaisen tarttuva svengi ja raikkaat lyriikat. Latvialaisen Elizabete Balčusin psykedeelinen elektropop rakentuu huumaavan kauniista laulusta, huiluimprovisaatiosta ja syntetisaattoriin kytketyistä hedelmistä ja vihanneksista, ja dramaattisen esiintymisen viimeistelivät teatraalinen olemus ja hypnoottinen liikehdintä. Keikkojen jälkeisiin tunnelmiin sopi mainiosti siirtyä seuraamaan Valosirkus Spektrin LED-valoilla ryyditettyä vannetanssia, joka muuttui vielä näyttävämmäksi kauempaa katsottuna.

Kuva: Esa Luoto

 

Kone-lavalla tunnelma oli molempina päivinä ja koko ajan oikein lit. Perjantaina DJ-kaksikko Bluescreen Brothers (FI) liikkuu sulavasti discoklassikoiden ja tanssilattioiden nykysoundien välillä, ja yleisö tamppaa onnellisena. Lauantain Dj Crnorizec Hrabarin (MT/SI) ja Mikko M:n (FI) yhteiskeikan hypetys tuntuu käynnistyvän iltapäivän tietämillä, ja puolille öille tultaessa odotus palkitaan moninkertaisesti. Kiinnostavaa ohjelmaa riitti myös keikkalavojen ulkopuolella. Tinttu Henttosen perjantainen shibari-sidontatyöpaja oli odotetusti yleisömenestys, koko festivaalin ajan Downshift-teltassa näytettävät lyhytelokuvat tarjosivat kaivatun rauhoittumishetken, ja Roskalavan open stage houkutteli esiintyjiä tasaiseen tahtiin.

Kuva: Juha Kurri

 

Lauantaina erillisen pääsylipun ostaneet festarivieraat kuljetettiin Nuutajärven lasikylään nauttimaan Sylvi-ravintolan herkullisesta brunssista ja Glass Village People -kollektiivin Blown Pieces -lasinpuhallusperformanssista. Visuaalisten taiteiden puolella festivaaleilla panostettiin erityisesti yhteisöllisiin ja monitaiteellisiin teoksiin. Festivaaleilla nähty Johanna Sinkkosen kuva-, yhteisö- ja mediataidetta yhdistelevä Aktiivipyörä rakentui Downshift-teltan seinään, ja tekstiilitaiteilija Johanna Kuneliuksen Taidekeinu istui Mitäs-maahan täydellisesti. Juha Rikhard Käkelä loi yleisöäänestyksen perusteella Kieltään lipova liskomies -puuveistoksen, jota pääsi lauantaina maalaamaan uv-väreillä Kone-lavan haltuun ottaneen Full-Head Foilsin (FI) happoisen paukkeen tahdissa.

Myös hengailupuoli toimi, sillä festivaalimiljöönä Mitästen idyllisyysaste on omassa luokassaan. Kumpuileva peltomaasto, humajavat metsät ja älyttömän söpö lampi pikkuruisine saarineen ja rantaan tuotuine saunoineen toimivat vaihtoehtotaiteiden tyyssijana ihanasti. Kierrätysmateriaaleista ja luonnon antimista enemmän luovuutta kuin mittavia resursseja hyödyntäen rakennetut puitteet ja somisteet olivat hurmaavia, ja poikkeuksellisen yhteisöllinen tunnelma viimeisteli idyllin.

Kuva: Juha Kurri

 

Ihan kaikki ei voi mennä putkeen, eikä mennytkään. Mitästen markkinoinnin toiveikkaiksi tekemät
aamu-uimarit pettyivät, kun lammen statukseksi paljastuu sinilevän vuoksi ”emme suosittele”. Ruokajono oli usein turhauttavan pitkä, ja kahden päivän aikana yhteen ruokatelttaan rajoittuva tarjonta alkoi pikkuisen tökkiä. Pariin otteeseen sähköt katkesivat hetkeksi koko alueelta. Ja sitten ne ampiaiset..

Toisaalta luonnonläheinen ympäristö on niin tärkeä osa festivaalin tunnelmaa, että ötököistä ja levästä on vähän pikkumaista valittaa. Kaiken kaikkiaan niin festareiden sisältö kuin käytännön järjestelyt toimivatkin hienosti, varsinkin kun ottaa huomioon, että päävastuullisina toimii edelleen vain joukko vapaaehtoisia rakkaudesta lajiin. Sunnuntaina kotimatkalla saattoi vain toivoa, että rakkautta riittää Mitäs Mitäs Mitäs -festivaalin tarinassa vielä moneksi vuodeksi eteenpäin.

Voit tutustua tapahtumaan lisää täältä.

Teksti: Mira Muurinen

Otsikkokuva: Juha Kurri

Kuvat: Juha Kurri ja Esa Luoto