Nummirock 2019: Nummijärven yötön yö

Kauhajoen Nummirock keräsi juhannukseksi Nummijärven rannalle tänä vuonna taas tuhansia juhlijoita nauttimaan leirielämästä ja loistavasta festaritunnelmasta.

Itselleni tämä oli nyt kolmas juhannus Nummirockissa, eikä todellakaan viimeinen. Oman empiirisen tutkimustyöni tuloksena väittäisin, että juhlijoita oli tänä vuonna piirun vähemmän mitä aikaisempina. Tämä ei kyllä tunnelmaa latistanut ollenkaan.

Keskiviikko 19.6.2019

Edellisvuosistani poiketen pääsin leirintäalueelle jo keskiviikkona. Sen verran myöhään päästiin pelipaikalle, ja leirin sijaintikin oli poikkeuksellisesti vaihtunut, joten ilta menikin teltan kasailussa ja leiriin asettuessa muutaman neuvoa-antavan kanssa. Nummirock on siitä hieno tapahtuma, että siellä pääsee tapaamaan tuttuja, joita ei välttämättä muutoin näekään, joten aika kuluu lupsakasti vaikka festarialueella ei juuri koko aikaan mieliorkesteri pauhaisikaan. Leirintäalueella riittää muutenkin kierrettävää. Majoitusratkaisuista osa on suorastaan innovatiivisia!

Rikoin myös kaavojani ja kävin tänä vuonna ensimmäistä kertaa rantaleirin puolella kiertämässä ja toteamassa, että kyllä metsäleirin puolella on vaan sitä jotain. Äärimmäisen ilahtunut olin myös siitä, että leirintäalueen ruokailupuoleen oli panostettu tänä vuonna. Muutama edellisvuosi on jättänyt hieman kylmäksi, mutta nyt löytyi loistavaa kiinalaista ruokaa – ja voi veljet niitä kevätkääryleitä! Saatoin myydä sieluni. Ruisherkku oli myös ehdoton pelastus, jos kaipasi pientä purtavaa, tai isompaakin närästystä, joka oli ajoittain vaan pakollista, koska oli vaan niin hyvää ja kaiken somacin nieleskelyn arvoista.

Torstai 20.6.2019

Torstain kulttuuripläjäyksen aloitin Omnium Gatherumilla. Tästä ei jäänyt mitään suurta sanottavaa. Ei hyvää eikä pahaa, eli ihan viihdyttävää taustamusiikkia itselleni. Kanssajuhlijat kehuivat, että kotimainen Atlas oli positiivinen yllättäjä. Atlas on suhteellisen tuore vuonna 2015 perustettu metalcorea mäiskivä orkesteri. Kotiläksyt tehtyäni voin vahvistaa, että on mukavaa kuunneltavaa, ja voisin uskoa, että näistä herroista kuullaan vielä jatkossakin.

Mielenkiintoisin esiintyjä torstaina oli ehdottomasti TrollfesT. Tässä kohtaa voi todeta, että on aidosti sääli, että kuvaajamme ei vielä ollut päässyt pääkaupunkiseudun sykettä pakoon, sillä nämä herrat olivat aivan varmasti näiden kinkereiden parhaiten pukeutuneita. Karvaisia norjalais-miehiä prinsessamekoissa ja ilmapallojen seassa. Haitariinkin oli viritetty led-valoja ja lava-anti varsin pirteää. Nosti pakostakin kyllä hymyn huulille. Tuotannostakaan ei mitään pahaa sanottavaa, vaikka en suuren suuri folk-metallin kuluttaja olekaan. Ehdottomasti näkemisen arvoinen bändi, oli se oma genre-mieltymys sitten ihan mitä tahansa.

Pirteän folkin jälkeen siirryin Kaaosklubille tunnelmoimaan black/folkmetallia soittavaa Paaraa. Vuonna 2011 perustettu Paara kuuluu ehdottomasti nauttia huoneen lämpöisen punaviinilasillisen kanssa keskellä syksyn sateita jonkun hyvän dekkarin kanssa. Tai Nummirockin telttalavalla keskellä kauneinta Suomen suvea.

Perjantai 21.6.2019

Loistavien yöunien jälkeen aloiteltiin perjantain viettoa Inferno-stagella Mygrain:n kanssa. Tästä orkesterista täytyy sanoa, että tuli jotenkin hyvin vahvasti omat teinivuodet mieleen, eikä missään nimessä sillä kiusallisella tavalla. Rehellistä ja taidokasta melodista deathmetallia vuodesta 2004. Loistava startti hyvälle päivälle. ”Aikainen” aloitusaika meinasi tehdä tiukkaa, mutta selvisimme kuin selvisimmekin rannalle kuuntelemaan. Toimitus voikin todeta, että erinomaista uimismusiikkia. Talviturkkeja heitettiin nimittäin hartiavoimin.

Seuraavaksi päätin jatkaa Inferno-stagelle ja perehtyä Twelve Foot Ninjaan. Bändi oli minulle uusi tuttavuus ja päätinkin hieman googlettaa mitä yhtyeestä kerrotaan. Asiahan ei sitten ollutkaan ihan niin yksinkertainen, sillä bändin lokeroon laittaminen on ilmeisesti ollut haasteellisempi projekti. Listattuja genrejä ko. bändin alta löytyy nimittäin useita.. Alternative metal, Avantgardemetalli, Funk metal, Djent, Progressiivinen metalli, Latinalainen jazz. Älkää kysykö mitä on Djent, tässä kohtaan toimittajana joudun nostamaan kädet ilmaan ja jatkamaan googlettamista. Summa summarum: kuunnelkaa! Itse tykkäsin todella paljon, ja vaikka useampaa genreä on sekoiteltu, se on tehty taidokkaasti ilman, että kokonaisuus olisi liian levoton.

Itselläni oli ehdottomasti perjantaina kovimmat odotukset Radio Rock -lavalla esiintyvästä Hypocrisystä. Bändiä luotsaa monitaituri Peter Tägtgren, joka vaikuttaa myös Pain-yhtyeen nokkamiehenä. Rehellistä deathmetallia ajoittaisella melodisemmalla twistillä soittava Hypocrisy on ruotsalainen yhtye, joka on musisoinut jo vuodesta 1990 lähtien. Keikka oli hyvä, eikä siihen tarvinnut pettyä. Mutta koska jostain on aina mukava vähän nurista, niin settilista olisi voinut olla vähän erilainen. Listalle oli valittu todella pitkiä kappaleita, jonka takia keikasta jäi olo, että ehti kuulla vain muutaman kappaleen. Mutta onneksi keikka ei todellakaan jättänyt kylmäksi tästäkään huolimatta, päinvastoin!

Radio Rock -lavalla juhlaväkeä tuntui enimmäkseen huvittavan yhtye Cradle of Filth. Monilla oli kovat odotukset orkesterin suhteen, mutta henkilökohtaisesti en ainakaan alueella keskustellut kenekään kanssa, joka olisi keikkaa hehkuttanut. Nokkamies Dani Filth kuulosti – ja hieman näyttikin – lähinnä vihaiselta Mikki Hiireltä merihädässä. Todella, todella yksipuolista junttaamista koko setti. Mielenkiinto itselläni lopahtikin jo ensimmäisen parinkymmenen minuutin kohdilla, joten luovutin.

Lauantai 22.6.2019

Edellisiin vuosiin verraten sää oli todella upea ja suosi metallipäitä. ”Tyypillisestä juhannussäästä” saatiin nauttia lauantai-aamuna, kun heräsin ukkosen jyrähtelyyn. Kauaa ei ehtinyt raajojaan venyttelemään, kun oli jo riennettävä roikkumaan paviljongin jalkaan kiinni, sillä tuulikin yltyi paikoitellen todella kovaksi. Päivä olikin melko tuulinen, mutta asettui illaksi.

Lauantain ehkä mielenkiintoisimpia keikkoja, joita sain olla todistamassa oli ehdottomasti PULKKINEN live Radio Rock -stagella. Ai että. Aluksi jäin miettimään, että onko tämä nyt vain tökeröä ja myötähäpeää aiheuttavaa, mutta upposi kyllä aivan täysin, kun legendaarisia hahmoja alkoi seilata lavalla. Setin kruunasi vielä ikivihreä klassikko Ruusulaulu.

Uusi tuttavuus itselleni oli myös norjalainen Leprous. Yhtye soittaa modernia progressiivista metallia. Laulajan todella omalaatuinen korkea ääni oli mielenkiintoista kuunneltavaa, olematta kuitenkaan lainkaan sukkahousuhevimäistä kiekumista. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Uskon, että tämä on niitä bändejä, joita joko vihaa tai tykkää toden teolla.

Inferno-stagella iltaa jatkoi Swallow The Sun, joka tarjoili todella tunteikkaan keikan. Yhtye annosteli kattavan setin melodista doomia kuuntelijoilleen. Uskon, että siellä oli monilla silmäkulmat kosteina ainakin niiden biisien kohdalla, joissa oli mukana kitaristi Juha Raivion edesmennyt vaimo Aleah Stanbridge.

Festarit taputeltiin kasaan omalta osaltani Children of  Bodomin saattelemana. Vaikka sosiaalisenmedian puolella on kauhisteltu laulaja/kitaristin Alexi Laihon riutunutta ulkomuotoa, ei voi sanoa, että tämä olisi mitenkään keikkaan vaikuttanut. No hyvä on hyvä, ei ehkä ihan niin riehakas keikka mitä on joskus totuttu näkemään, mutta uskon, että tähän vaikuttaa enemmän herrojen ikä kuin mikään muu. Itse olisin kaivannut settilistalle enemmän vanhempaa materiaalia, kuten Needled 24/7. Onneksi listalle oli kuitenkin sekoiteltu uutta sekä vanhempaa. Keikka päättyi komeaan ilotulitukseen ja leireissä juhlinta jatkui myöhään aamutunneille asti.

Se on aina haikea hetki, kun havahtuu sunnuntaina siihen, että ”nyt se on ohi, täytyy odottaa taas vuosi”. Mutta joku viisas – tai pirun raivostuttava ihminen – on joskus todennut, että hyvää kannattaa odottaa. No niin kannattaa!

Kiitos Nummirock, nähdään taas rakkaani! 

Katso kuvagalleria festareilta täältä.

Kuvat: Maria Mihhailova