Testissä: PlayStation Classic -minikonsoli

Voi miten hypinkään tasajalkaa kultaisella 90-luvulla, kun näin isäni kantavan meille Playstation 1-konsolia. Aivan samanlaisen reaktion minussa herätti myös kysymys: “Haluaisitko päästä testaamaan pian ilmestyvää PlayStation Classicia?” No totta kai haluan!

Kyseessä on siis Sonyn 3. joulukuuta julkaisema miniversio legendaarisesta vuonna 1994 Japanin markkinoille ilmestyneestä PlayStation 1 -pelikonsolista. Euroopassa konsoli tuli markkinoille vuonna 1995. Tämä kompakti ja täysin vanhan konsolin ulkomuotoa mukaileva laite sisältää 20 alkuperäistä PlayStation-konsolin peliä, kuten TEKKEN 3, Final Fantasy VII, Grand Theft Auto, Rayman ja Resident Evil Director’s Cut. Hintaa minikonsolilla on noin 120€.

Avatessani konsolia pakkauksesta tunsin samanlaista intoa kuin lapsuudessa. Konsoli näyttää ulkomuodoltaan aivan samalta kuin tuo alkuperäinen versio, mutta on 45% pienempi. Mukana tulee kaksi alkuperäisen kokoista ohjainta, usb- ja HDMI-piuha. Ainoana miinuksena varustelusta voisin mainita sen, että verkkovirtaan kytkemiseen tarvittava muuntaja ei sisälly pakkaukseen. Onneksi melkeinpä jokaisella älypuhelimen omistajalla on sopiva muuntaja kotonaan. Konsolin kytkentä televisioon oli todella helppoa ja ohjekirja selkeä.

On pakko tunnustaa, etten ollut ottanut pelivalikoimasta ennakkoon selvää, joten en tiennyt mitä odottaa. Pelejä selatessa minulla oli vähän ristiriitaiset fiilikset. Valikoimasta löytyi pelejä, joita olen lapsuudessanikin pelannut ja pelejä, jotka ovat olleet paljon pinnalla. Valikoimassa on myös monta peliä, joista en ollut koskaan kuullutkaan. Testailin muutamaa näistä itselleni entuudestaan tuntemattomista peleistä ja niistä välittyi itselleni ehkä vähän sellainen tunnelma, että tämä konsoli olisi tehty enemmänkin Japanin markkinoille. Voi myöskin olla, että olen jostain syystä vain jäänyt pimentoon näiltä peleiltä. Ihmettelen silti miksi valikoimissa ei ole esimerkiksi klassikkosarjoja kuten: Tomb Raider, Crash Bandicoot tai Spyro the Dragon. Ehkä myöskin siksi 20 peliä tuntuu itselleni vähäiseltä määrältä, koska en löytänyt niistä itselleni montaa pelattavaa.

Konsolilla pelattavuus ei häviä alkuperäiselle, ja ehdottomana plussana täytyy mainita sisäänrakennettu virtuaalinen muistikortti. Konsolista löytyy alkuperäisen konsolin tapaan virtapainikkeen lisäksi RESET- ja OPEN-painikkeet. Miniversiossa OPEN-painikkeesta levyaseman kansi ei avaudu, mutta joissain peleissä, kuten esimerkiksi Final Fantasy VII:ssä oli alunperin monta levyä, joita tuli vaihtaa kesken pelin ja tämä onnistuu myös minillä painamalla vain OPEN-painiketta. Mitään levyä ei tarvitse siis oikeasti vaihtaa, joka oli minusta aika hieno yksityiskohta. RESET-painikkeesta pääsee takaisin pelivalikkoon. Vaikka RESET-nappulaa painaisi kesken pelin, voi peliin palata uudestaan samaan kohtaan mihin on jäänyt pelivalikkoon mentäessä.

Pelit tulevat ruudulle 4:3-laatikkona vanhalla kuvasuhteella, eikä pelejä ole yritetty venyttää nykytelevisioille sopiviksi, joka on ehdottoman hyvä asia. Ohjaimet ovat kevyet ja aivan kuten alkuperäiset. Joissain peleissä henkilökohtaisesti kaipasin analogisauvoja, jotka tulivat alkuperäiselle konsolille myyntiin myöhemmässä vaiheessa. Ohjaimien johdot ovat hitusen liian lyhyet, enkä nopealla silmäilyllä löytänyt onko Suomesta ostettavissa jatkojohtoja. Konsolista löytyy myös muutama kaksinpeli ja näiden pelaaminen onnistuu aivan moitteetta.

Kaiken kaikkiaan kokemukseni konsolista on positiivinen, vaikka joihinkin asioihin Sony olisi voinut ehkä panostaa hitusen enemmän. Hyvänä esimerkkinä se, ettei pelejä ole konsolille ostettavissa lisää. Konsolista löytyy pelejä myös lapsille, vaikka se onkin selkeästi aikuisille suunnattu.

Suosittelen konsolia jokaisen joululahjalistalle, joka haluaa kokea uudestaan lapsuuden tai nuoruuden pelihetkiä PlayStation 1:n parissa.

Minikonsolista löydät lisätietoa täältä.


Hyvinkääläinen punapää, joka rakastaa kettuja, kirjoja, videopelejä, kulttuuria ja kosmetiikkaa. Vapaa-aikani vietän mieluiten kutomalla, sienestämällä ja koiran kanssa ulkoillessa.